MorganMoonchild

Aukioloajat

  • Aukioloajat

Suomen aukioloajat ovat tuntuneet jo pitkään epäinhimilliseltä kohtelulta ja suorastaan kiduttamiselta varsinkin aamulla kun pitäisi saada elintarvikkeita tai muita tarvikkeita. Tuntuu kuin kaikkien pitäisi elää rytmissä klo 8:00 - 16:00 Suomessa samassa laatikossa mistä ei poistuta ja mihin ei tulla ja kaikki tapahtuu klo kahdeksasta neljään jonka pitäsi olla samaa rutiinia vuodesta toiseen. Varsinkin jos vähääkään ulkomailla käy niin kaupat ovat auki 24 h vuorokaudessa ja alkoholiakin saa mihin vuorokauden aikaan tahansa ja olisi mukavaa saada Eurooppalaista elämäntyyliä tännekin. Oatten huomioon myös maahanmuuttajat niin hekin ovat tottuneet ilmastonsa vuoksi olemaan hereillä yöt ja nukkuman päivät. Myös Oreck on sanonut ettei enää 2000 luvulla voi Suomi toimia tähän tapaan etteivät edes turistit pääse kauppoihin sunnuntaisin kun täällä käyvät.

On sanottu, että kaupan kassojen tulisi sada levätä mutta aukioloaikoja voisi vapauttaa sitä itse haluaville liikkeille ja jokainen tietenkin valitsee oman ammattinsa ja ympäri maailman ihmiset ovat kaupoissa töissä 24 h/vuorokaudessa. Mitään haittaa siitä tuskin olisi ja kuulostaa kaukaa haetulta kassojen lepoajat. Lisäksi on maahanmuuttajista sanottu saavan lisää työvoimaa niin he kun ovat tottuneet olemaan hereillä eri aikoihin niin ongelma olisi ratkaistu sillä. Itse olen siis aamuvirkku enkää suostu elämään normissa jossa kaikki pitäisi tapahtu klo 8:00 - 16:00. 

Kauppojen sunnuntai kiinniolot perustuvat historiallisesti kristinuskoon ja muutenkin haiskahtaa niin Räsäseltä tällainen suorastaan junttimeininki. Juhlapyhät ovat asia erikseen, mutta olen sitä mieltä että aukioloajat on vapautettava tällä aikakaudella. Ei voi mitenkään sotkea kristinuskoa ja pyhitä lepopäiväsi mentalitettia tähän koska kirkosta eronneitakin on tuhansia ja kaikki eivät ole kristinuskoisia muutenkaan. Olisi aivan ihanaa mennä kauppaan spontaanisti kuten muissakin maissa ihan juuri siihen aikaan kun siltä tuntuu.

Liäsksi  Euroopassa ja Venäjälläkin saa ilotulittaa ihan koska siltä tuntuu, mutta Sumessa on tämäkin rajattu yhteen päivään vuodessa joka on junttimaista.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (3 kommenttia)

Käyttäjän pii3719 kuva
Pertti Ikonen

Arkipyhät ainakin tulisi siirtää perjantaiksi tai maanantaiksi. On varsin hassua, että keskellä viikkoa on työtätekeville vapaapäivä ja sitten takaisin pariksi päiväksi työhön. Järkevissä maissa tuollaiset juhlapyhät tunnetaan Long Weekendinä.

Morgan Moonchild

Mainio idea tuokin. Kaupan aukiolojen rajoitukset kuulostaa vapauden ja perusoikeuksien rajoituksilta muiden maiden näkökulmasta.

Morgan Moonchild

Empä olisi uskonut, mutta bloggaaminen ja suun aukaiseminen virtuaalisesti kannattaa...

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/hallit...

Hallitus suunnittelee hurjia muutoksia kaupankäyntiin

Toimituksen poiminnat